Viikonlopun mietteitä

Tasan kolme kuukautta sitten minä, Oonariina, saavuin Los Angelesiin ja aloitin suuren seikkailuni toisella puolella maapalloa, kaukana kodista, perheestä ja ystävistä. Työharjoittelu jännitti hirveästi ja muutenkin yksinasuminen uudessa kaupungissa tuhansien kilometrien päässä tuntui oudolta ja pelottavalta. Olen asunut Suomessa omillani jo kohta toista vuotta mutta tämä tuntui ihan erilaiselta.

Omassa yksiössäni

Hakuprosessin aikana tuli monta kertaa sellainen olo ettei jaksa enää sitä paperisotaa, viisumihakemuksia, Kelan tukihakemuksia, kaikkea byrokratiaa joka koskee harjoittelijoita.Varsinkin kun samaan aikaan puski päälle viimeiset tentit ja koulutyöt ja vielä lopputalven loskakelit ja pimeys, motivaationi oli ihan hukassa. Onneksi mulla oli mahtavat tukijoukot kotona jotka jaksoivat kannustaa ja auttaa mahdollisuuksien mukaan.

Kaunis Porvoo

Olen aikaisemmin jo kertonut vaihtarivuodestani Pennsylvaniassa 2008-2009, joten olen jo kerran asunut melkein VUODEN ulkomailla. Vaihto-oppilasvuotta vaan ei voi edes verrata tähän kokemukseen. Menin silloin suoraan perheeseen asumaan joka ruokki mut, vei mua paikkoihin, otti mut perheenjäsenekseen. Ei ollut laskuja, kokkaamista, pyykinpesua tai aikuisen vastuuta. Mä menin kouluun jossa mua kohdeltiin ku julkkista (koska olin Euroopasta), mun ei tarvinnu ku olla olemassa ni sain ystäviä.

Tämä kuva on keväältä stressin huipulta (huomaa muodikas kollarilook)

Täällä mä elän kuin jokainen tavallinen työssäkäyvä jenkki. Teen töitä 8 tuntia päivässä viisi kertaa viikossa, maksan laskuni, käyn ruokakaupassa, kokkaan, siivoan ja pesen pyykkiä. En tarkoita siis etten tekisi samaa Suomessa, mutta monella voi olla sellainen kuva että "Hei cool, sä oot Losissa, biletät varmaa joka viikonloppu Hollywoodissa Brad Pittin ja David Beckhamin kaa ja käyt rannalla joka päivä ja surffaat ja rusketut iha sikana!!" Kunpa se olisikin totta :D Lähtökohtaisesti tulin tänne kuitenkin saamaan koulutustani vastaavaa työkokemusta ja oppimaan jotan uutta jenkkikulttuurista. Ja tietty jos nyt vähän ees ruskettuis ni olis plussaa.

Kaunis talvinen Helsinki

 Ja tähän mennessä olen kyllä saanut sitä mitä olen tullut hakemaankin: Kokemuksia, uusien työtehtävien kokeilemista, valmistautumista työelämään ja ennen kaikkea olen tuntenut kuuluvani matkailualalle. Mulla on täällä perheen sijasta mahtavat kolleegat jotka ovat ottaneet mut hyvin vastaan ja antavat mulle pikkuhiljaa entistä haastavampia työtehtäviä!

Tästä on hyvä pusertaa eteenpäin; 2,5 kuukautta harjoittelua jäljellä, monta nähtävyyttä näkemättä ja monta kokemusta kokematta. Nyt kun katson taaksepäin ja mietin sitä stressaavaa alkukevättä jonka vietin koulutöiden, harjoittelupapereiden, pimeyden ja kasvavan jännityksen kanssa olen ylpeä itsestäni ja siitä että jaksoin hoitaa kaikki asiat kunnialla loppuun asti. Pääsin joka matematiikan läpi!

Kukas se sieltä puun takaa kurkistaa...

Kehoitan siis kaikkia, jotka miettivät tulevaa työharjoittelurupeamaa, ottamaan riskin ja lähtemään jonnekin uuteen ja tuntemattomaan! Älä anna mahdollisten viisumien, lupien tai vaikeuksien olla esteenä! Samalla harjoittelusta saa paljon muutakin kuin pelkkää työkokemusta :)

Näihin mietteisiin, mahtavaa viikonloppua kaikille ja tehkää unelmistanne totta! <3

Läksiäisskumpat toukokuussa!