Työkuulumisia

(Varoitan, tekstipainotteinen postaus)

Avaan teille nyt vähän mun työjuttuja, kun niistä en ole kovin paljon täällä blogissa puhunut. Toivottavasti jaksatte lukea! Töissä on ollut todella kiire melkein koko harjoitteluni ajan, olen tehnyt kaikkea maan ja taivaan väliltä ja pari kertaa olen joutunut tiukasti sanomaan, että EI ENÄÄ, TEEN NÄMÄ LOPPUUN JA SITTEN LISÄÄ TEHTÄVIÄ! Olen huomannut olevani usein liian kiltti. Miksi en saisi sanoa rehellisesti kun tuntuu että sillä hetkellä on liian monta asiaa hoidettavana? Samanaikaisesti. Nyt. Heti. Ei minua stressata tai ahdisteta, työtä vaan on niin paljon että välillä tuntuu että se ei koskaan lopu. Mutta mielummin on paljon töitä kuin ei ollenkaan. Matkailuala vain sattuu olemaan todella ailahtelevainen ala sesonkien mukaan.

Olemme kuin pieni perhe ja joskus peitän korvat kirosanojen lennellessä. Sitten menen keittämään kahvia ja se saa kaikki rauhoittumaan. En ole itse onneksi mokaillut (pahemmin heh heh) mutta yleiset epäonnistumiset saavat kaikki varpailleen. Joskus hotellivaraus on mennyt päin mäntyä. Hinnoittelu on tehty väärin. Asiat jätetään viime tinkaan. Asiakkaille ei löydy mitään tarjottavaa. Tai asiakkailta tulee huonoa palautetta. Harvemmin sitä hyvää palautetta tulee. Joskus vaan ärsyttää kaikki. Sitten potkitaan rantapalloa ja kirotaan koko Amerikka syvimpään luolaan. Varsinkin silloin kun hallitus pisti ovensa kiinni, se vaikutti meihin todella paljon. Retkiä ja kaupunkikierroksia peruutettiin, museot ja melkein kaikki turistikohteet suljettiin. Siinä ei auttanut muu kuin yrittää säveltää jotain tilalle ja pahoitella tilannetta pettyneille asiakkaille.

Välillä mietin että miten työkaverit jaksavat päivästä toiseen sitä painetta ja stressiä. Se on elämäntapa. He elävät sataprosenttisesti työlleen. Olisiko minusta matkailualan yrittäjäksi? Sitä olen miettinyt jo pitkään. En usko että pystyisin siihen, tehdä töitä 24/7, ajatella töitä 24/7. Toisaalta yrittäjyyden rinnalla tulee niin sanottu vapaus. Saa tulla töihin milloin haluaa, kotona voi tehdä töitä ja joskus jos ei nukuta niin voi vääntää pari tarjousta. Mikäs siinä. Kaksipiippuinen juttu.

Olen tehnyt tavallisia kahdeksan tunnin päiviä hyvin joustavalla aikataululla. Moni ajattelee harjoittelun olevan orjatyötä. Minulle sanottiin heti ekana päivänä että muista Oonariina pitää itse huoli työajoistasi. Olen pitänyt. En ole saanut kontolleni erittäin vastuullisia tehtäviä, joten minun ei ole tarvinnut stressata. Pomoni mielestä se ei ole harjoittelun idea. Idea on saada mahdollisimman paljon kokemusta ja mahdollisuuksia kokeilla eri työtehtäviä. Niitä olen kyllä saanut ja siitä olenkin erityisen iloinen.

Viimeinen viikko edessä. Apua. Tein ensimmäiset kaksi tarjousta asiakkaalle, hinnoittelin, laskin komissiot ja katteet. Tällä viikolla sain markkinointiprojektin jonka tarkoituksena on esitellä eri hotelliketjuja suomalaisten matkatoimistojen käyttöön. Olen saanut enemmän vastuuta ja päässyt jo itsenäisen työn makuun. Neuvottelin erään ravintolan managerin kanssa hinnoista ja pyysin häntä tekemään poikkeuksen koskien ryhmävaraustani. Tuntuu että minuun luotetaan ja olen oikeasti firman työntekijä. Varsinkin nyt kun Saana aloitti työt, on tärkeää että hän saa tarvittavan opastuksen alkuun ja minä taas tarvittavan avun harjoittelun loppuvaiheeseen. Molemmilla meillä on kuitenkin tärkeä vaihe harjoittelua edessä.

Joka päivä lähden töihin iloisena ja odotan innolla mitä päivä tuo tullessaan, sitä kun ei koskaan tiedä. Se tästä työstä tekeekin mielenkiintoisen. Se tunne kun lähetät ensimmäisen itselaatimaasi tarjouksen asiakkaalle. Se tunne kun ravintola, jonka kanssa olet tehnyt ryhmävarausta, kutsuu sinut ilmaiseksi syömään. Se tunne kun huomaat kehittyneesi työntekijänä ja kun pomo sanoo että ovat olleet erittäin tyytyväisiä työpanokseeni. Nämä kaikki asiat ovat sen työmäärän, oma-aloitteisuuden ja ahkeruuden arvoisia. Kaikki tämä tulee olemaan valttina tulevaisuuden työnhaussa. 

Loppuun vielä tämänhetkinen olotilani. Hämmentynyt. Jännittynyt. Innostunut.

Terveisin Oonariina